Leirit

Seura järjestää harjoitusleirejä säännöllisesti. Useimmiten kesällä on pidetty viikonlopun mittainen leiri pääkaupunkiseudulla, lisäksi järjesteään lyhyempiä kursseja teeman mukaan.

Workshop 6.1.2015

Kesällä 2014 ei järjestetty leiriä, ja syksyksi aiottu itsepuolustus-workshop siirtyi tammikuun alkuun 6.1.2015. Lisätietoa tammikuun workshopin harjoitteluajoista ja sisällöistä löytyy Suomen Wushu Kungfu Seuran Facebook-sivuilta ja verkkosivuiltamme joulukuun 2014 aikana.

Kesäleiri 2013

Kesäleiri 2013 järjestettiin elokuussa Suomenlinnan Kuntomaneesissa.

Kesäleiri 2012

Elokuussa 2012 vietettiin kaksi intensiivistä päivää Suomenlinnassa. Kuntomaneesi tarjosi mukavat puitteet harjoittelulle, ja lauantain harjoitusten jälkeen ehdittiin rentoutua myös saunassa. Osallistujia oli niin omasta seurasta, Turusta kuin myös Helsingin tang lang -seurasta.

Lauantain ohjelmassa oli tang lang -tyylin harjoittelua pääopettaja Paavo Sjöblomin johdolla, ja liikesarjana opeteltiin beng bu. Sunnuntaina tutustuttiin shaolin-tyyliin, liikesarjoina luohan quan tai vaihtoehtoisesti tamojian.